Nyt se päivä on siis koittanut. Viimeinen (puolikas) päivä, jonka saan siskoni kanssa viettää Pyry-koiran kanssa. Veljeni hakee hänet kotiin joko tänään tai huomenna. En tiedä vielä, milloin, koska hänestä ei ole kuulunut mitään. Viettäisin kyllä mielelläni vielä yhden yön Pyryn kanssa, jotta saisin hyvästeltyä hänet kunnolla. Saisin vielä kerran huolehtia hänen  päivä- ja iltalenkkeilystään. Hän saisi vielä kerran rojahtaa jalkojeni päälle nukkumaan, antaa nenällään märän pusun paljaalle säärelleni ja tulla kainalooni paijattavaksi.

Onneksi täällä oli Pyry, koska en olisi ikinä huomannut salaperäistä siltaa, joka on Immolan rannan ohi kuljettaessa. Tutkittiin se Pyryn kanssa, mutta eipä sen sillan takana ollut muuta kuin ryteikköä. Silta ylitti sumeisen puron, jonka rannalta löysimme mattolaiturin ja pienen kosken. Pyry piti paikasta.

Toivottavasti saisimme Pyryn hoitoomme vielä toistekin. Seuraavalla kerralla Pyrtsi on kuitenkin hoidossa äidin luona, joten sitä pitää vielä odottaa. Tämä jakso on kuitenkin saanut minut toivomaan omaa koiraa entistä enemmän.